Viimeiset pulverit meni. Nyt jo on pientä reflojen alkua havaittavissa, vaikka viimeisestä satsista on vain alle puoli vuorokautta aikaa. Olin ihmeen pitkään pystynyt olemaan ilman, mutta eilen illalla oli pakko vihdoin ottaa viimeiset jauhot esiin. Olin niitä säästänyt pahan päivän varalle, sillä tiedän ettei sitä tavaraa ole helppo saada. Nyt se on loppu, enkä tiedä milloin seuraavan kerran saan ne ihanat sävärit kokea ja tuntea sen tutun poltteen nielussani...

Salmiakki-addiktin elämä on joskus vaikeaa. Vuosiin ei enää ole saanut salmiakkijauhetta mistään, ja nyt kesällä vihdoin löysin Naantalista salmiakin ystävän mekan. Vanhassa kaupungissa on erään salmiakkifriikin pitämä Wanha Naantali Kauppa, josta löytyi tuota lapsuusajan herkkua, salmiakkijauhetta. Eikä se vielä mitään, sieltä löytyi myös vanhalla reseptillä tehtyjä merkkareita! Voi sitä onnen määrää!

Tänään olin kuin nisti nuolemassa pussinsa pohjalta viimeisiä murusia. Onni on katoavaista.

Tarina Jukka Annalan mainiosta kirjasta Salmiakki:

Helsinkiläisen Jane Stenbergin vanhemmat joutuivat 1960-luvulla New Yorkissa putkaan salmiakin maahantuonnin takia.

Poliisit löysivät satamassa Stenbergin käsilaukusta epäilyttävän salmiakkijauhepussin. Katajanokan apteekista hankittu tuliaispulveri takavarikoitiin ja vanhemmat teljettiin säilöön tutkimuksen ajaksi.

"Pussia palauttaneet poliisit totesivat, ettei se sisältänytkään huumaavaa ainetta, mutta oli hiivatin pahan makuista", muistelee Stenberg vaihto-oppilasvuotensa erikoista tapausta.

Elämän pieniä asioita pitää välillä osata arvostaa. Pelastakaa maapallo, se on ainoa planetta josta löytyy salmiakkia!