Tunnen itseni todella vaaralliseksi. Iso karvainen mies kopeloi kaiken kainaloita ja jalkoväliä myöten. Enää puuttuuvat kumihanskat äijän käsistä. Samaan aikaan viereisessä jonossa olevilta tytöiltä tsekataan vain käsilaukut puolivillaisesti. Tämä se on tasa-arvoa.

Ei löytynyt kameroita, videoita, nauhureita, pulloja eikä myöskään purkkeja. Onneksi sain kotona sisäisen teinini kuriin, enkä ottanut sitä taskusalmaria mukaan.

Tunnen heti sulautuvani massaan. Olen rock. Valkoinen trikoopaita ja ruskeat raidalliset housut sekä puoli metriä liian lyhyt ja liian vaalea fleda. Illan dresscode on mustaakin mustempi.

Kolmikymppinen muutaman oluen liikaa ottanut miespuoleinen henkilö näyttää olevan tämän illan tyypillinen tapaus. Muutama polvenkorkuinen metallinassikkakin pikkuisissa söpöissä nahkarotseissaan vastaan tulee. Tuon ikäisenä minun idolini olivat Saukki ja pikkuoravat. Lapsissa on tulevaisuus. Tuleepa samalla todettua, etteivät rokkimimmit välttämättä ole minun makuuni. En koe kahta numeroa liian pieniä nahkakuteita ja puolen sentin pakkelikerrosta naamalla kovinkaan seksikkääksi. Ehkä kuitenkin ne klubbaajatyttöset pikkuruisissa topeissaan ovat enemmän makuuni.

Illan menestykseksi pääesiintyjän lisäksi näyttää muodostuvan mallasjuoma. Tiskillä on isommat jonot kuin ulko-ovilla.

Huuto alkaa ja lavalta tulee heti fingeriä. Lämppärinä ollut Machine Men kiitteli vuolaasti yleisöä ja siinä kiitosten välissä soitteli vähän metalliakin. WASPin pojat sen sijaan näyttävät heti, ettei nyt ole tiedossa lastenlauluja. Ja totta tosiaan, ei taida rukoilemisesta olla kyse kun ilmoille pamahtaa ensimmäisenä veisuna On Your Knees.

Pogotan kentällä innoissani nyrkit pystyssä pirunsarvia tehden ja huudan ääneni käheäksi. "I Fuck Like A Beast!" Kyllä, silloin tällöin niinkin, kun sille päälle satun. Blackie ymmärtää miksi olemme häntä tulleet katsomaan ja kuuntelemaan. Setin aikana soitetaan kunnon nostalgiatrippi I Wanna Be Somebodya myöten, uuden levyn jäädessä melkein kokonaan rauhaan. Hyvä näin. Kyllä Blackie on hyvää poppia tehnytkin.

Mutta mutta... Missä ovat alastomat veressä kylpevät neitsyet? Missä ovat sirkkelinterät ja suolenpätkät? Missä on shokeeraavuus? Eivät perhanat juo edes viinaa lavalla, kittaavat Eviania. Ehkä niissä muovipulloissa on sittenkin votkaa... Lavastuksessakaan ei ole kuin yksi onneton luurankoviritelmä. Show on pettymys vaikka musiikki onkin hyvää. Eikä keikkakaan lopulta kestä kuin reilun tunnin. Herra Durenilla alkaa ilmeisesti ikä jo painaa.

Viimeisenä biisinä soitettu Blind in Texas muuttuu omalta osaltani loppuillasta muotoon Blind in Helsinki.