I saw it and I liked it. Takanani istunut, nähtävästi treffeillä ollut pariskuntakin tykkäsi. Lopputekstien alettua tyttö, tai nainenhan hän oikeastaan oli, hihitteli hermostuneesti ja sanoi että seuraavan leffan valitsee hän. Ja sanoi myös tarvitsevansa tupakan kun pääsevät teatterista ulos. Olikohan mies strategisesti valinnut treffileffaksi juuri tämän Saw'n?

Ennen wanhaan joskus 1950-luvullahan Amerikan ihmemaassa olivat suuressa suosiossa nämä drive-in -teatterit ja niiden ohjelmistossa etenkin ö-luokan kauhuleffat. Treffileffoina kauhupätkät olivat aivan ykkösiä, sillä niitä katsottaessa toki tyttöä alkoi pelottamaan ja mistäs muualta sitä turvaa haettiin kuin treffiseuran kainalosta. Pääsi siis ihan luvallisesti kosketusetäisyydelle ja halimaan. Liekö tämä ollut tuon takanani istuneen miehen mielessä...

Lähtisiköhän joku katsomaan ensi viikolla kanssani Old Boyn? Voisin tarjota kainalon jonne käpertyä kun pelottaa, ja vähän voisin sitten haliakin.

Niin se leffahan oli tosiaan ajoittain hyvinkin pelottava ja ahdistava. Harva kohtaus missään elokuvassa on saanut ahdistamaan niin paljon kuin Saw'n kohtaus, jossa liikutaan pimeässä asunnossa ainoana valona järjestelmäkameran salama. Siinä varmaan treffiseuran kättä on puristettu rystyset valkoisina. Saw on täynnä hyviä juonenkäänteitä (älä ota selvää etukäteen) ja tarpeeksi tylyä meininkiä nostamaan tämän yhdeksi viime vuosien parhaista kauhuelokuvista. Saw on selkeästi Se7enin hengenheimolainen, ei toki ihan kuitenkaan sen tasolle yllä. Hyvä leffa, ei kuitenkaan mikään genrensä klassikko.

Ja ei muuten kannata toisen pääosan esittäjän Cary Elwesin "näyttelemisestä" välittää, jos aikoo elokuvasta nauttia. Mukana on myös Danny Glover, yllättäen poliisin roolissa. Leffassa ei tosin kuulla tuttua kommenttia "I'm too old for this shit!". No ehkä se olisi ollut liian halpa temppu ohjaajalta...

Jouluisia elokuvia on siis katsottu. Täytin myös aukon leffasivistyksessäni ja katsoin vihdoin Wes Cravenin alkuaikojen ohjaustyön The Hills Have Eyes, jota klassikoksikin on kutsuttu. En voi sanoa nauttineeni. Eikä se varmastikaan olekaan ollut Wes Cravenin mielessäkään leffaa tehdessä. The Hills Have Eyes on inhottava, eikä sillä ole juurikaan muuta tarkoitusta kuin järkyttää. Menee varmaan pitkään, ennen kuin tuon DVD:n toiste hyllystä esiin otan. Vaikka kyseessä on ilmiselvä klassikko, en suosittele kuin kauhufriikeille tätä.

Nämä elokuvat tosin ovat lasten leikkiä siihen verrattuna mitä aion ensi jouluna katsoa. Aion syöksyä suoraan ihmismielen syvimpiin syövereihin ja kauheimpiin ahdistuksiin, kohdata kauhun todelliset kasvot. Aion katsoa Ihmeellinen on elämä. Kokonaan. Ilman taukoja.