Ihanasti hymyilevä Marinadi ihmetteli onko nakuja vartaloita näyttämöllä muuallakin kuin opiskelijaporukoiden produktioissa. Onhan niitä. Minua ei alastomat vartalot häiritse, kiinnittäväthän ne huomion takaisin näyttämölle, jos ajatukset ovat päässeet harhailemaan.

Kävin lauantai-iltana katsomassa viikko sitten ensi-iltaan tulleen näytelmän Hitchcock ja blondi Helsingin Kaupunginteatterissa. Jottei aiheesta eksyttäisi, Hitchcockin viileä blondi kyllä varsin anteliaasti esitteli vartaloaan, eikä loistava esittäjänsä Mari Perankoski edes ole opiskelijaneitokainen. Hänen alastomuutensa vielä liittyi tiukasti näytelmän juoneen, sen sijaan että olisi vain ollut jokin metafyysinen tekosyy, jolla saatiin tussu näyttämölle ja palstamillimetrejä iltapäivälehtiin. Toisaalta taas opiskelijaneitosta esittävä Sanna-June Hyde vähän pihtaili vartaloaan. Vilauttiko vaiko eikö? Käy katsomassa. Kappas, tästähän sujuvasti päästiin yhteen Hitchcock ja blondin teemoista, seksuaaliseen valtaan ja seksuaalisen objektin rooliin. Myönnän, kauniit ja erityisesti alastomat naiset saavat luonnollista verenpakoa aivoista poispäin aikaan... Jääkin kysyttäväksi kenellä se seksuaalinen valta loppujen lopuksi on, naisella joka vartalollaan saa miesten matelijanaivot heräämään, vaiko miehellä joka pakottaa naisen riisuuntumaan, oli sitten tekosyynä elokuvan alastonkohtaus tai jokin muu syy?

Mikko Kivinen (ilmetty Hitchcock) nimiosassa saa yllättävän vähän näyttämöaikaa, muttei se menoa haittaa kun Psykon suihkukohtauksen sijaisvartaloksi pyrkivä blondi (Perankoski) ottaa näyttämön haltuun 1950-luvun kohtauksissa. Hitchcockia sekä suhdettaan ruotivat eloisa opiskelijaneitonen (Hyde) ja pahassa keski-iän kriisissä painiva elokuvatieteen professori (Carl-Kristian Rundman) pitävät jännitteen päällä nykyajassa. Nimettömäksi jäävän blondin miestä esittävä Kari Mattila tekee selväksi jo pelkällä olemuksellaan mistä tuulee. Näyttelijät ovat miehiä ja naisia paikallaan.

Oletko elokuvien ystävä, mutta ehkä karsastat hieman teatteria? Hitchcock ja blondi voisi olla hyvä kokeilu teatteri-ilmaisun puolelle, varsinkin jos Alfred-sedän elokuvat sykähdyttävät. Näytelmä on mielenkiintoinen ja ennen kaikkea hauska, sekä sisältää tottakai seksiä ja väkivaltaa. Onhan se jo elokuvankin puolella jo ammoisina aikoina todettu, että tissit ja peppu tekevät siitä huomattavasti mielenkiintoisemman. Hieno esitys, suosittelen. Voit lukea oikeita arvosteluja vaikka näytelmän esittelysivulta, jos tämä syväluotaava raporttini ei vielä vakuuttanut.

Totesin samalla, että itselläni on aivan liian pienet piirit. Deitti ei päässyt teatteriin la-iltana, joten toki kävin puhelinluetteloni (sekä hameväen että vastahakoisesti kaksilahkeiset) läpi henkilöistä joita olisi saattanut teatteri-ilta kiinnostaa. No olipa ainakin tilaa röhnöttää tuolilla miten päin halusi... Tarvitsen näköjään uusia ystäviä.

Kolmekymppisenä on vaikea tutustua uusiin ystäviin. Sitä liikkuu aina samassa porukassa. Sitä ei haastattele eikä katso uusia ihmisiä. Ei halua nähdä mitään hakemuksia. He eivät tunne paikkoja eivätkä ruokia. Jos tapaan jonkun kuntosalilla, sanon "Olet varmasti kiva tyyppi. Emme etsi nyt uutta väkeä." Lapsena voi olla kenen tahansa kaveri. Muistatteko, millaiset vaatimukset silloin oli? Jos joku seisoi talon edessä, hän oli ystäväni. Se siitä. "Oletko aikuinen? Ai et? Hyvä. Tule sisään. Hypitään sängyllä." Jos on jotain yhteistä... "Tykkäätkö kirsikkalimusta? Niin minäkin. Ollaan bestiksiä!"