Viime vuosina nousussa ollut kauhun kukoistuskausi uhkasi pyllähtää liialliseen j-kauhun Hollywood-versiointeihin, mutta nähtävästi muutakin kauhua jaksetaan vielä työstää. Ainakin siis jenkki-kauhun uusintaversioita. Joista tosin onneksi osa on ollut varsin hienoja esityksiä, kuten The Hills Have Eyes.

Australian matkailumainos Wolf Creek edustaa sitä innovatiivisempaa puolta, jossa käsikirjoitus on jaksettu tehdä ihan itse. Wolf Creekin selkeänä esikuvana on kauhuklassikko Texas Chainsaw Massacre, josta on hyvä muistaa elokuvan päässeen pannasta Suomessa 7.10.1996, vasta reilut 10 vuotta sitten. Onko kauhulle kenties vähitellen tapahtumassa samoin kuin heville musiikin saralla. Ehkei sentään, vaan aito kauhu jatkanee shokeeraamistaan vaikka sitä tuodaan enemmissä määrin valtavirtaan ja elokuvateattereihin.

Wolf Creek edustaa kauhuelokuvan uutta ja brutaalimpaa aaltoa, ja odotukset maailmalta luettujen kehujen myötä olivat korkealla työntäessäni hopeakiekkoa soittimeeni. Päällimmäisenä tunteena elokuvan jälkeen oli pettymys. Brutaalia joo-o, muttei pelkästään se riitä. Lainat esikuvilta olivat niin selkeitä, ettei elokuvalla ollut oikeastaan mitään uutta eikä omaa annettavaa. Wolf Creek on hieno kunnianosoitus vanhoille klassikoille, muttei juurikaan muuta. Pikemminkin se tuntuu olevan esimakua ohjaajan tulevista loistokkaista töistä. Toki tunnustusta on annettava John Jarratin esittämälle aussijuntin ruumiillistumalle, jossa ohjaaja lienee tavoittanut jotain Australian takamaiden syvimmästä olemuksesta.

Olen jättänyt elokuvat ja erityisesti kauhun liian pienelle huomiolle. Olen pudonnut kauhukelkasta, joten piakkoin on hankittava katsottavaksi kehutut uuden aallon horrorihorinat Hostel ja The Descent. Niitä kauhunsekaisin tuntein odotellen...