Onhan se nyt todettava. Meikäläisen osalta melontakausi on loppunut jo lokakuun alussa. Räkätaudit (ja satunnainen lorvikatarri) estivät vesille pääsyn lokakuussa yhtä kertaa lukuun ottamatta. Kauden ainoa laskennallinen tavoite, eli tonnarilistalle pääsy, jäi siten 54 kilometristä kiinni, joka tietysti pännii sen verran että pitäisi ihan kiukulla vetäistä muutaman kerran Lauttasaaren ympäri parta huurussa. Mutta kun kaupunkilaispoika oon enkä mikään eskimo, jääköön sikseen. Kauden lopullisiksi melontakilometreiksi jäi siis virallisesti 946 km.
Muut tavoitteet sitten saavutinkin. Melonnasta, merestä, luonnosta, makkaranuotioista ja rauhasta on nautittu. Melontakuntoa ja -taitoa on taas kasvatettu sekä retkeilty mukavien ihmisten seurassa. Helteiset retket Tammisaaren ja Saaristomeren saaristossa toki olivat kauden kohokohtia, joista toivottavasti ehdin kirjoittaa muistiin tarkempaa raporttia jossain välissä. Omalla takapihalla Helsingin- ja Espoon sekä Porkkalan saaristossakin muutama kilometri tahkottiin taas kesän aikana.
Talven aikana onkin nyt mietittävä, josko ensi kesäksi oman kajakin vihdoinkin hankkisin. Melontaseuran kalustolla melomisessa on aina omat käytännön hankaluutensa. Kahteen vahvaan ehdokkaaseen olen eri kajakkeja meloessani päätynyt, joissa kummassakin on puolensa: Avalon Aniara & Kajak-Sportin Viking. Talven uimahalliharjoituksissa lienee pohdittava kummalla kaatuisi mieluummin.
No Pingbacks for this post yet...
Sitä samaa wanhaa... on weblog elämästä, maailman-
kaikkeudesta ja kaikesta. Se kaikki sisältää mm. aikidoa, elokuvia, melontaa, rakkautta ja räpiköintiä. Kirjoittaja on tavoitettavissa sähköpostiosoitteessa galious miukumauku wanha piste info.
Jos kesällä tulee ikävä, niin jaikuni pelastaa päivän.

| Mon | Tue | Wed | Thu | Fri | Sat | Sun |
|---|---|---|---|---|---|---|
| << < | ||||||
| 1 | 2 | 3 | 4 | |||
| 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
| 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
| 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
| 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | |