Enpä olisi uskonut kekkuloivani viikonlopun joogasession jälkeen Hufvudstadsbladetin etusivulla. Mutta siellähän sitä vaan ollaan.

Kyseessä oli siis Toimelan kansalaisopiston menneenä viikonloppuna järjestämä äijäjooga-kurssi, jonka oma kulta antoi uuden vuoden lahjaksi. Ihan mukava kokemushan tuo viikonloppu oli, vaikkei ihan sitä ollutkaan jota itselleni kaipaisin, eli fyysisesti haastavampia harjoituksia. Vaikkei viikonlopun anti ollutkaan fyysisesti mitään uutta, oli kuitenkin suurta antia se rauhallisuus, hengitysharjoittelu sekä erityisesti rentoutusharjoitukset.

Äijäjoogan ideologia on pikemminkin irtautuminen arkirutiineista ja kropan helliminen kevyillä venyttävillä harjoitteilla, joihin jopa rautakangen notkeuden omaavat äijätkit pystyvät. Ei mitään turhan mystistä mantrojen hokemista vaan itsensä sekä kehonsa kuuntelemista ja tuntemista. Viikonlopun perusteella tällaiselle toiminnalle on todellakin tilausta.

Ryhmässä oli mukana vajaat kymmenen gubbea, suurin osa iältään viiden-kuudenkympin korvilla, joista suurella osalla ei ollut mitään liikunnallista taustaa. Liikunnallisena ja puolta nuorempana gubbena tietysti erotuin joukosta. Mutta äijäjoogassa äijyys lienee enemmänkin asenne. Äijäjoogien ikähaitari vetäjä Veikko Tarvaisen mukaan on alle kolmekymppisistä yli 70-vuotiaisiin, äijää siis on joka makuun. Kurssi sai yksimielisen positiivista palautetta ja fiilis ja henki koko kurssin ajan olikin perin innostunut. Mikä sen parempaa, jos kotimaisen keski-ikäisen sohvaperunamiehen saa itseään joogalla hoitamaan. Parikymmentä vuotta sitten olisi tällaisille joogahomosteluille naurettu, nyt kaljapömppäiset äijät vetävät palmuja pilke silmäkulmassa ja hymynkare huulilla. Niin muuttuu maailma, Eskoseni.

Kiinnostus äijäjoogaa kohtaan on koko ajan kasvussa. Ryhmiä toimii Helsingissä jo useita ja lehtijuttuja äijäjoogasta kirjoitetaan ainakin pääkaupunkiseudun paikallislehdissä tihenevään tahtiin. Lisääntyneestä kiinnostuksesta varmasti kertoo myöskin Höblän toimittajien vierailu kurssilla ja ensimmäisen aukeaman juttu maanantain lehdessä. Suosittelen kokeilemaan äijäjoogaa, jos vähänkään jutut saavat kiinnostusta heräämään.

Tarkoitukseni ei ole jättää joogakokeilua tähän, vaan mennä mukaan muutaman kerran "normaaliin" joogaryhmään, jossa voisi olla sitä kaipaamaani fyysisempää harjoitteluakin (ja tietty piukkoja trikoita). Mutta tuskin äijäjoogaa siitä huolimatta kokonaan jätän, vaan käyn uhkumassa äijämäistä testosteronia uljaassa soturi-asennossa tarpeen tullen.

Äijäjoogassa tulee siis mainetta ja kunniaa lehtien palstoilla. Ei se vielä mitään, sillä juuri joulun kynnyksellä sain vuoden tulokkaan palkinnon (alla) työpaikan tätijumpassa. Mä oon äijäjoogan mestari ja tätijumpan sankari. Pistäkääs paremmaks.