Lähdin metsästämään kadonnutta nuoruuttani - ostin farkut. Enkä ihan mitkä tahansa farkut, vaan trendifarkut: valmiiksi kuluneet ja rikotut Guessin farmaripöksyt. Käsittämätöntä. Maailma on kummallinen paikka; osta meiltä rikkinäiset housut, niin maksat niistä enemmän kuin ehjistä jotka voisit rikkoa itse.

Ja minä ostin.

Pari päivää sitten taisi siis olla ensimmäinen kerta tällä vuosituhannella kun käytin farkkuja. Viimeksi olen farkut ostanut joskus 90-luvun puolivälissä, enkä ysärin loppupuolen jälkeen enää moisiin pöksyihin ole mahtunutkaan yrityksestä huolimatta. On ollut kieltämättä outoa pitää farkkuja jalassa. Vähintään kymmenen vuotta lähti lanteilta sen siliän tien.

Viidenkympin villityksissään äijät ostavat moottoripyörät ja nahkarotsit sekä parhaimmassa tapauksessa vaihtavat vaimonsa villiin vapauteen. Meikäpoika kolmenkympin kriiseissään ostaa farkut. Go figure...

Farmarihousujen lisäksi hankin hiljattain myöskin jotain ennenkuulumatonta eli kuntosalijäsenyyden. Olen aina pitänyt salilla hikoilua tylsänä touhuna ja liikunnaksi valinnut mieluummin jonkin funktionaalisen lajin kuten juoksun, pyöräilyn tai kamppailulajit. Nyttemmin pahojen selkäongelmien ilmettyä on ääni alkanut muuttua kellossa. Selkäni ei kestä enää juoksemista. Kaikessa fyysisessä tekemisessä on oltava erittäin tarkkana keskivartalon hallinnassa. Salilla pystyy vahvistamaan kroppaa ja syviä tukilihaksia niin tehokkaasti, että salihikoilu jäänee pakolliseksi harrasteeksi loppuelämäksi.

Viime aikoina kuntoilusta onkin muodostunut jo puolittainen pakkomielle. Oman kropan kunnossa pitäminen on itselleni elinehto, sillä jo muutaman päivän flunssa tai laiskottelu saattaa saada selän todella heikkoon kuntoon. Runsaan kuntoilun varjopuolena tietysti jää aikaa vähemmän muille harrasteille sekä sosiaalisille suhteille. Elämä on täynnä valintoja.

Pitää kuitenkin ongelmista huolimatta muistaa, että aina voisi olla pahemminkin. Selän hajottua synkimpinä hetkinä jo kuvittelin jääväni puoli-invalidiksi kipulääkkeiden orjaksi. Onhan sitä oltava kiitollinen, ettei näin ole.

Ainiin, kaipa mikroautoilun aloittamista voisi verrata siihen viiskymppisten mopoiluun. VROOOOM! Pieni viherpipertäjä sisälläni itkee, mutta pieni poika sisälläni nauraa railakkaasti.

Universal Stone - yleispuhdistekivi ei nimenä juurikaan vakuuta, mutta tulokset vakuuttavat. Pinttyneet tahrat, joita en muilla puhdistusaineilla ole saanut pois, ovat lähes sulaneet silmissä Universal Stonen käsittelyssä. Toki varmasti tehokkaampiakin myrkkyjä on, mutta Universal Stone on varsin ekologinen tuote. Joka onkin perin yllättävää ajatellen sen puhdistustehokkuutta.

Oman kokemukseni mukaan puhdistekivellä, vaikka edustaja toisin kertookin, ei kannata ainakaan maalattuja puupintoja ensimmäisenä kokeilla, vaan jollain miedommalla aineella. Kuten ei muitakaan herkkiä pintoja. Maalipinta tuntuu lähtevän lian mukana pois, joka useimmiten ei ole se toivottu lopputulos.

Lasille, metallille, muoville ja keraamisille pinnoille tuo sopii taas kuin etusormi nenään. Marmoriinkin pinttyneet tahrat alkoivat yllätyksekseni haaleta, joten marmorin puhdistukseen Univeral Stone lienee omiaan.

Näin hyvää tuotetta on kehuttava, vaikkei provikoita tuotteen edustajalta olekaan tiedossa. Kokeilkaa ihmeessä sen ainaisen Ajaxin tai Cifin sijaan, lienee luonnollekin parempi vaihtoehto.

Ja ei, nimestään huolimatta se ei ole kivi.

Nine Inch Nailsin konsertti oli varsin jämäkkää kamaa, kuten levytkin. Vaikka pidän suurimmaksi osaksi NIN:stä, on se erittäin raskasta kuultavaa, jota harvemmin tuleekaan otettua kuunteluun muutamaa kappaletta enempää. Yhden kokonaisen albumin kuuntelu vetää takin tyhjäksi. Sama "vika" koski myös konserttia, hienoa kuultavaa ja räime toimii, mutta keikan jälkeen olo oli kuin Olli Hokkasella - enempää ei pysty.

Keikan huippuhetkiin kuului toki Hurt monen muun ohella. Hurt kuvaa myöskin armottomasti Kermitin nykyistä tilaa. Auttakaa hyvät ihmiset sammakko-parkaa!

Ja onhan vielä sitä konsertin minimalistista rekvisiittaa kehuttava. Ne valot olivat hienot ja välillä saivat aikaan perin komeaa dystopia-meininkiäkin.

Uunituore Nine Inch Nails "-albumi" kuunneltavana ilmaiseksi. Kappale 04 vasta menossa, joten vielä ei tipu kommentteja. Tiistaina sitten livenä Jäähallissa. Rok!

[via]

Muttei oikeastaan enää niinkään, vaikka eipä tuo avantouinti ihan parhaimpaan edustuskuntoon noita killuttimia pistäkään. Kaikkeen se kroppa tottuukin, varsinkin kun muistelee tätä lähes kahden vuoden takaista merkintääni.

Avantouintikausi oikeastaan alkoi ollessamme joulua viettämässä Nuuksiossa Ruuhilammen rannalla pikkuruisessa viehättävässä hirsimökissä nimeltään Oravankolo. Uimisesta sanan varsinaisessa merkityksessä tuolloin ei toki voinut puhua, koska lampi oli siten jäässä että rannassa pystyi vain istahtamaan nakuna lammen pohjalle heittelemään kuupalla jääkylmää vettä päällensä. Aaaah. Sittemmin avannossa pulahtaminen on muodostunut viikoittaiseksi aktiviteetiksi. Kaikkeen hulluun sitä koukkuun hullu jää.

Avantouintikausi lähenee loppuaan; vielä Helsingin sisälahdilla jäät pitävät pintansa, mutta tuskinpa pitkälle pääsiäisen yli kuitenkaan. Jäiden lähdettyähän se uiminen muuttuukin radikaalisti, eikö vain!

Liekö Hesarin toimittajalta päässyt malliesimerkki ns. freudilaisesta lipsahduksesta? Vihree on näköjään jo korjattu artikkelissa.