Juuri kun pääsin kirjoittamasta rantojen rakentamisesta, niin Helsingin valtuusto hyväksyi Taivallahden kylpylähotellin rakentamisen. Ei todellakaan näin.

Pieneen niemennokkaan yritetään saada mahtumaan tönö, joka tuo Helsingille muka "kansainvälistä kilpailukykyä". Sallikaa minun nauraa. Hankkeen vastustus on syystä alusta saakka ollut suurta ja siitä huolimatta se piti runnoa läpi. Ei sitä hanketta pelkästään töölöläiset ole vastustaneet, vaan kaikki jotka arvostavat vähäisiä rantojamme ja puistoalueitamme.

Taivallahden alue on toki ollut häpeällisen ränsistynyttä ja alueelle olisi jo vuosia sitten pitänyt tehdä kasvojenkohotus. Siisti puistoalue ja/tai yleinen sauna olisi paikalle ollut parasta. Kylpylälle olisi paljon parempia ja tilavampia paikkoja löytynyt, kuten prosessin aikana on monesti todettu.

Eikö menneiden sukupolvien virheistä vieläkään osata ottaa opiksi. Ei.

I drew the first blood, not that freaking mosquito.

...which was nice.

It seems the summer is here again... Oh bugger!

Ekat aikido-treenit yli vuoden tauon jälkeen eivät ehtineet vanheta edes varttia, kun jo allekirjoittaneen peukalosta kuului melko inha rusahdus. Kovasti samanlainen kuin kerran maga-treeneissä, jossa vedin (vahingossa) kaverin nenän poskelle. Ei kiva ääni. Ei kiva tunne.

Ja fiksuna tietty kiukulla vedin treenin loppuun kivusta huolimatta. Sinänsä tuo värkki vielä tuntuu toimivan vaikka melko hellänä onkin. Kaipa universumi hakee tasapainoa pistämällä meikäläiseltä jonkun paikan remonttiin aina vuoronperään. Joko meikäläinen tai supernova.

Treenit itsessään menivät lähinnä fiilistellessä perustekniikoiden kanssa ja kadonnutta herkkyyttä ja rentoutta metsästäen. Ei ollut kovin rentoa eikä herkkää. Mukavaa oli tietysti nähdä hamejengin määrän taas kasvaneen. Siis hakamia tässä tarkoitan, en naisia, vaikka toki naisten määrän lisääntyminenkin olisi positiivinen asia. Naisilla kun tuppaa olemaan enemmän malttia tehdä aikido-tekniikkaa kuin miehillä, jotka helposti runnovat raa'alla voimalla läpi.

Vaikka lähinnä itseäni kamppailutreeneissä olenkin telonut, onhan noita vahinkoja sattunut. Aikidossa olen ukemissa potkaissut nagen naaman verille ja rillit remonttiin. Ei kannata siis nagena kumarrella heittäessä, vaan pitää ryhti kasassa ja pää ylhäällä. Muistaa todennäköisesti yhdestä kerrasta. Krav magaa treenatessa siis kyynärpääni oli kovempaa tekoa kuin kaverin nenä. Savatessa en ole vielä ketään itseni lisäksi pahemmin onnistunut telomaan, mutta eiköhän senkin aika vielä tule.

Tervettä touhua sanon ma.

Vapauduin hiljattain suuresta määrästä tärkeitä ja vähemmän tärkeitä tiedostoja ja sähköposteja kovalevyni hajottua. Varmuuskopioita ei ottanut hän. Otti kyllä päähän tosin.

Vapaudun juuri nälästäni kalkkunafileen ja quinoan avustuksella. Nam.

Tulen vapautumaan kolmen viikon päästä opintolainastani, josta on enää viimeisen erän rippeet 56,28 € jäljellä. Mutta eihän kunnon suomalainen voi olla velaton. Pitää varmaan ostaa kämppä seuraavaksi, jotta köyhät rakkaat pankkimme pysyisivät pystyssä palvelumaksuja perimässä persaukisimmilta.

Helsingissä, kuten monissa muissakin rannikkokaupungeissamme, menneinä vuosikymmeninä on tehty ympäristörikoksiksi luokiteltavia rakennushankkeita rannoillemme. Jokainen turisti ja kaupunkilainen Suomenlinnan lautalla pääsee ihailemaan Laajasalon kaunista öljysatamaa auringonpaisteessa kauniisti hohtavine pömpeleineen. Sörnäisten ja Kalasataman alue kaunistaisi kaupungin kuin kaupungin, onneksi se onkin meidän ilonamme aina kun ylitämme Kulosaaren sillan.

Viime aikoina on alkanut kuulua tosin järjen ääntä ja kumpikin mainittu alue ollaan ottamassa teollisuudelta asukkaiden käyttöön - kuten kuulukin. Varsinkin tuleva ideatason näkymä Kulosaaren sillalta Hanasaareen saa jopa innostuneisuutta aikaan. Askel kohti parempaa tulevaisuuttako?

Ja sitten mennään tekemään tällaista. Olinkin lukenut aikanaan Kaskisaaren rakennussuunnitelmista, enkä ollut keksinyt minne siellä oikein usein isoja tönöjä saadaan mahtumaan. Tänään melontalenkillä se sitten selvisi - rannallepa tietysti pilaamaan näkymät. Nuo sympaattiset puurakennukset tosiaan tarvitsivat taakseen kylmän betonikolossin. Tuo Kaskisaaren pylväspaviljonki on aina ollut silmäni ilo, ja nyt lähinnä on teeskenneltävä roskan lentäneen silmään kun tuosta ohi kulkee. Vihaksi pistää.

Kansanedustaja Kasvi vappupuheessaan kehotti kotkalaisia valtaamaan rantansa takaisin. Hankala mutta ylväs tehtävä. Eipä ylväillä tavoitteilla taideta kuitenkaan voittaa arvotontteja merinäköalalla, ei ainakaan Kaskisaaressa Helsingissä.

Olihan se vihdoinkin jo aika oma melontakausi aloittaa tänään äitienpäivänä hieman pidennetyllä "Ykän kympillä". Virallinen melontakausihan tänä vuonna alkoi jo ennen pääsiäistä, kun Merimelojien vajalta ei enää tarvinnut leikkiä jäänmurtajaa. Mieli on tehnyt vesille jo monasti, mutta itselleni melonta kuitenkin on vain yksi harrastus monien joukossa. Mieluummin olen valinnut vielä sisäaktiviteetin kylmässä vedessä läpsyttelemisen sijaan. Tästä lähtien valinta onkin jo hankalampaa, niin mukavasti tuo kajakki lipui Laajalahden vesillä talven jäljiltä.

Hikimittari on siis avattu hurjalla 12 km:llä ja tänäkin vuonna laskennallinen tavoite on se maaginen 1000 km. Muita tavoitteita ei sitten voikaan laskea. Onneksi.

Vielä tämän kesän aion meloa seuran kalustolla. Oman kajakin hankkiminen vain jotenkin jäi, ja tässä vaiheessa vuotta tuntuukin järkevämmältä ottaa tuntumaa vielä erilaisiin kajakkeihin. Ensi kaudeksi sitten oma.

Merkkareille on hankittu lisää uutta kalustoa ja toki niitä pitää kokeilla mahdollisimman paljon. Avalon Aniaran retkiversio on vihdoinkin valmistunut ja täytyykin se ottaa tiiviiseen koekäyttöön. Olen pitänyt sillä melomisesta kovastikin, toisaalta taas Aniara tuntuu liiankin vakaalta. Ei siinä mielessä siis mahdollisimman hyvä kajakki melontataidon parantamiseen.

Toisaalta taas sitä tasapainoa ja hallintaa voi harjoittaa vaikkapa seuran uudella kehutulla Valley Rapierilla. Rapierin kokeilu tosin mennee kyllä pitkälle kesän puolelle, sillä yllättävä pulahtaminen laiturin vieressä toukokuiseen virkistävään meriveteen ei välttämättä kiinnosta. Pulahtamiset tässä vaiheessa vuotta ainoastaan harkitusti uikkarit päällä kiitos.

Kyllä, minulla on melko realistinen käsitys omasta tasapainostani.

Melonnasta kiinnostuneille on suositeltava Merkkari-aktiivin Rauli Rautavuoren kirjoituksia. Varsin asiallista kamaa.

Ja äiskälle terkkuja!