Post details: Melontakausi alkoi vihdoinkin

Melontakausi alkoi vihdoinkin

13.05.2007 @ 21:55:22, Categories: Henkilökohtaista, 272 words  

Olihan se vihdoinkin jo aika oma melontakausi aloittaa tänään äitienpäivänä hieman pidennetyllä "Ykän kympillä". Virallinen melontakausihan tänä vuonna alkoi jo ennen pääsiäistä, kun Merimelojien vajalta ei enää tarvinnut leikkiä jäänmurtajaa. Mieli on tehnyt vesille jo monasti, mutta itselleni melonta kuitenkin on vain yksi harrastus monien joukossa. Mieluummin olen valinnut vielä sisäaktiviteetin kylmässä vedessä läpsyttelemisen sijaan. Tästä lähtien valinta onkin jo hankalampaa, niin mukavasti tuo kajakki lipui Laajalahden vesillä talven jäljiltä.

Hikimittari on siis avattu hurjalla 12 km:llä ja tänäkin vuonna laskennallinen tavoite on se maaginen 1000 km. Muita tavoitteita ei sitten voikaan laskea. Onneksi.

***

Vielä tämän kesän aion meloa seuran kalustolla. Oman kajakin hankkiminen vain jotenkin jäi, ja tässä vaiheessa vuotta tuntuukin järkevämmältä ottaa tuntumaa vielä erilaisiin kajakkeihin. Ensi kaudeksi sitten oma.

Merkkareille on hankittu lisää uutta kalustoa ja toki niitä pitää kokeilla mahdollisimman paljon. Avalon Aniaran retkiversio on vihdoinkin valmistunut ja täytyykin se ottaa tiiviiseen koekäyttöön. Olen pitänyt sillä melomisesta kovastikin, toisaalta taas Aniara tuntuu liiankin vakaalta. Ei siinä mielessä siis mahdollisimman hyvä kajakki melontataidon parantamiseen.

Toisaalta taas sitä tasapainoa ja hallintaa voi harjoittaa vaikkapa seuran uudella kehutulla Valley Rapierilla. Rapierin kokeilu tosin mennee kyllä pitkälle kesän puolelle, sillä yllättävä pulahtaminen laiturin vieressä toukokuiseen virkistävään meriveteen ei välttämättä kiinnosta. Pulahtamiset tässä vaiheessa vuotta ainoastaan harkitusti uikkarit päällä kiitos.

Kyllä, minulla on melko realistinen käsitys omasta tasapainostani.

***

Melonnasta kiinnostuneille on suositeltava Merkkari-aktiivin Rauli Rautavuoren kirjoituksia. Varsin asiallista kamaa.

***

Ja äiskälle terkkuja!

Comments, Pingbacks:

No Comments/Pingbacks for this post yet...

Leave a comment:

Your email address will not be displayed on this site.
Your URL will be displayed.

Allowed XHTML tags: <p, ul, ol, li, dl, dt, dd, address, blockquote, ins, del, span, bdo, br, em, strong, dfn, code, samp, kdb, var, cite, abbr, acronym, q, sub, sup, tt, i, b, big, small>
(Line breaks become <br />)
(Set cookies for name, email and url)
(Allow users to contact you through a message form (your email will NOT be displayed.))

Omakuva Sitä samaa wanhaa... on weblog elämästä, maailman-
kaikkeudesta ja kaikesta. Se kaikki sisältää mm. aikidoa, elokuvia, melontaa, rakkautta ja räpiköintiä. Kirjoittaja on tavoitettavissa sähköpostiosoitteessa galious miukumauku wanha piste info.

Jos kesällä tulee ikävä, niin jaikuni pelastaa päivän.

October 2008
Mon Tue Wed Thu Fri Sat Sun
<< <     
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
26 27 28 29 30 31  

Categories

Search

XML Feeds

What is RSS?

Who's Online?

  • Guest Users: 9

powered by

b2evolution wanha.info