Helsingissä, kuten monissa muissakin rannikkokaupungeissamme, menneinä vuosikymmeninä on tehty ympäristörikoksiksi luokiteltavia rakennushankkeita rannoillemme. Jokainen turisti ja kaupunkilainen Suomenlinnan lautalla pääsee ihailemaan Laajasalon kaunista öljysatamaa auringonpaisteessa kauniisti hohtavine pömpeleineen. Sörnäisten ja Kalasataman alue kaunistaisi kaupungin kuin kaupungin, onneksi se onkin meidän ilonamme aina kun ylitämme Kulosaaren sillan.
Viime aikoina on alkanut kuulua tosin järjen ääntä ja kumpikin mainittu alue ollaan ottamassa teollisuudelta asukkaiden käyttöön - kuten kuulukin. Varsinkin tuleva ideatason näkymä Kulosaaren sillalta Hanasaareen saa jopa innostuneisuutta aikaan. Askel kohti parempaa tulevaisuuttako?

Ja sitten mennään tekemään tällaista. Olinkin lukenut aikanaan Kaskisaaren rakennussuunnitelmista, enkä ollut keksinyt minne siellä oikein usein isoja tönöjä saadaan mahtumaan. Tänään melontalenkillä se sitten selvisi - rannallepa tietysti pilaamaan näkymät. Nuo sympaattiset puurakennukset tosiaan tarvitsivat taakseen kylmän betonikolossin. Tuo Kaskisaaren pylväspaviljonki on aina ollut silmäni ilo, ja nyt lähinnä on teeskenneltävä roskan lentäneen silmään kun tuosta ohi kulkee. Vihaksi pistää.
Kansanedustaja Kasvi vappupuheessaan kehotti kotkalaisia valtaamaan rantansa takaisin. Hankala mutta ylväs tehtävä. Eipä ylväillä tavoitteilla taideta kuitenkaan voittaa arvotontteja merinäköalalla, ei ainakaan Kaskisaaressa Helsingissä.
No Comments/Pingbacks for this post yet...
Sitä samaa wanhaa... on weblog elämästä, maailman-
kaikkeudesta ja kaikesta. Se kaikki sisältää mm. aikidoa, elokuvia, melontaa, rakkautta ja räpiköintiä. Kirjoittaja on tavoitettavissa sähköpostiosoitteessa galious miukumauku wanha piste info.
Jos kesällä tulee ikävä, niin jaikuni pelastaa päivän.

| Mon | Tue | Wed | Thu | Fri | Sat | Sun |
|---|---|---|---|---|---|---|
| << < | ||||||
| 1 | 2 | 3 | ||||
| 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 |
| 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 |
| 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 |
| 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |