
Kyllä tällä setillä saadaan tuottavuutta aikaan. Miten olisi palkankorotus, näillähän tekee lähes viiden ihmisen työt!
Ainiin, mut justhan me saatiin hurja 3,3 % palkankorotus. Inflaatio huitelee siellä vajaassa kolmessa prosentissa, joten ollaan nyt tyytyväisiä sitten. Siivoojatkin saivat sopimuskaudelle 11,3 % korotukset. Tietojannut ja -jannuttaret saivat enimmillään 8,6 % korotuksen sopimuskaudelle, joka siis tarkoittaa käytännössä täällä vähimmäismäärää 7,4 %. Halvalla meni.
Totta puhuen, on oltava edes tyytyväinen siihen, että jotkut edes ovat saaneet. Siivoojat, huoltomiehet ja hoitajat enemmän sitä lisärahaa tarvitsevat kuin siistin sisätyön tekijät.
Eilen tipahti postiluukusta Mustan Pörssin mainoslehtinen, jossa Musta pörssi antaa ostaessasi uuden tietokoneen vaihtotarjouksena hyvityksen vanhasta Commodore 64:stä tai Amigasta. Kertomatta tietysti, että klassikot joutuvat romuttamolle. Pelasta klassikkosi, äläkä vie sitä Mustaan pörssiin, jolla ei näytä olevan mitään tajua kyseisten laitteiden arvosta.
On sitä huonompienkin asioiden puolesta osoitettu mieltä.
Päivän nörtteilyt saa aloittaa Digitodayn uutinen:
Vista-käyttöjärjestelmän käyttöönotto toisi kuuteen suureen Euroopan maahan sata tuhatta it-työpaikkaa ja 40 miljardin dollarin ruiskeen talouselämälle, IDC kertoo. Tutkimus oli Microsoftin rahoittama.
Liekö tuo tarvittavien tukihenkilöiden määrä Windows Visvan asentamisen jälkeen. Mikä muu yritys kehtaisi mainostaa, että heidän ohjelmistonsa ostettuasi ja päivitettyäsi saat palkata lisää mikrotukea selvittelemään uusia ongelmia entisten päälle. Eikö sen yleensä pitäisi mennä juuri toisin päin?
Sähköinen laskunkierto my ass... Tämänkö pitäisi säästää kuluja ja helpottaa kaikkien elämää. Kaksi henkilöä tuhlasi 25 minuuttia saadakseen yhden 15 euron kahvilalaskun hyväksyttyä ultrahienossa ja fiksussa SAP-järjestelmässä. Ja toinen henkilöistä sentään oli projektipäällikkö, joka melkein työkseen tekee noita. Lähes tunti tuhlattua työaikaa muutaman euron tähden. Kannattavaa ja ennen kaikkea kustannustehokasta!
Kolmikirjaiminen katastrofi nimeltä SAP on todennäköisesti luonut enemmän työpaikkoja kuin kolme uutta Windows-versiota yhteensä.
pera veti kerralla selainsodan kertaluokkaa mielenkiintoisemmaksi. Opera tästä päivästä lähtien maksuton. Käy hakemassa omasi.
Olihan yllätys. Kyseessä on vielä niin uusi asia, ettei nettiin ole vielä suuria spekulaatioita tämän vaikutuksista ilmestynyt. Mutta kuvittelisin Microsoftilla kuuluvan pelihousujen repimistä tänään enemmänkin.
Näin kolmenkympin tienoilla täytyy jo alkaa varomaan sitä mitä tekee tällä kropallaan. Nopea fyysinen rasitus saattaa käydä pumpun päälle kovin tai vaikkapa repäistä aivoista verisuonen rikki. Onneksi pääsin tällä kertaa vähällä.
Varoitus kaikille wanhuxille! Älä päätä tehdä kotona kylmiltään pienenä jumppana potkutekniikkaharjoittelua. Vähintään puolen tunnin rollaattorilenkki alle, sanokaa mun sanoneen! Toimin itse varoittavana esimerkkinä: kävelen vaivaisemmin vessaan kuin kenraali Ehrnrooth tulitukkaista presidenttiämme suutelemaan. Ja kyseinen herra sentään on jo mullan alla ehtinyt hetken viettää!
Onneksi sisäinen nörttini pelastaa tilanteen ja nauttii sängyssä puolikkaassa sikiöasennossa katsellen AssemblyTV:n lähetystä töllöttimestä. Tänä vuonna oma hovityöntekijäni ei ole paikalla, joten joudun tyytymään tv-lähetykseen. Joka muuten löytyy digi-HTV:n kanavapaikalta 250. Jos ei näy, niin tee kanavahaku tikipoksillasi.
Tällä hetkellä on ilmassa loistavaa kasarihitti- ja bitti-musaa David Hasselhoff Big Bandin esittämänä. Nämä jätkät rokkaa! Joskus olisi ko. bändi mukava nähdä aidosti livenä. Kuten myöskin varmaankin tunnetuin alan bändi Press Play On Tape, jonka loistava Backdoorstreet Boys -parodia toimikoon esimerkkinä kaikille tuleville poikabändeille!
Compot tietysti ovat tapahtuman mielenkiintoisinta antia, tosin perinteinen demoilu toki viimeisen kymmenen vuoden aikana laskentatehojen kasvaessa on menettänyt täysin mielenkiintonsa. Siksipä mielenkiintoisimpana on aina oldskool-, mobile- ja 4k-compot, joista 2/3 onnistuin missaamaan eilen! Ja näiden lisäksi wild demo -compo on aiemmin ollut mielenkiintoa herättävä yllätyksellisen luonteensa vuoksi, mutta eipä kyseistä sarjaa enää ole olemassa.
Niin. Itsehoito ja -lääkitys on usein loistava keino kalliiden reseptilääkkeiden sijaan. Tällä kertaa lääkkeenä on Warsteiner sekä Strongbow. Näistä ei varmaan saa KELA-korvauksia?!
Kännibloggaus ja ei mitään kunnon sosiaalipornoilua edes?! Sori, voisin mielelläni edes pornoilla, jos vain selältäni pystyisin. Parantumiseeni saakka jatkan jäsenyyttäni SeTu:ssa.
Ja todennäköisesti sen jälkeenkin.
Eikä pelkästään firman juhlien jälkeisenä aamuna. Muutama viikko sitten minun piti tarttua Hesarin artikkeliin IT-työntekijöiden pahoinvoinnista, josta Matkalla-Marjutkin kirjoitti. Jäi silloin tarttumatta, mutta nyt on otollinen aika tarttua aiheeseen, kun taas on deadline lähestymässä, hommat ovat siinä kuuluisassa "vaiheessa", sekä projektin työntekijät vuorollaan lomailevat ja sairaslomailevat. Ja kenen harteille työt siis rojahtavat... Liikaa päivityksiä ei siis hetkeen varmaankaan ole odotettavissa, mutta sitäkin laaduttomimpia merkintöjä.
Omakohtaisesti olen työuupumuksen kokenut ja muun paskan mitä tähän tietotekniikka-alaan liittyy. Viime vuonna olin täydellisen hermoromahduksen partaalla. Nyt voisi olla sama tilanne, ellen olisi ottanut opikseni viime kerrasta.
Reilu vuosi sitten olin tosiaan hyvin lähellä täydellistä hermoromahdusta. Epärealistiset aikataulut johtivat lopulta siihen, että uhrasin lähes kaiken vapaa-aikani töiden tekoon puolen vuoden ajan. Illat, viikonloput ja jopa muutamat yötkin vietin toimistolla yrittäen pitää aikataulun kasassa. Varmaan ainoa asia, joka loppuvaiheessa minut järjissäni piti, oli samanaikainen intensiivinen aikidon treenaus, jossa pakostakin joutui jättämään muut asiat pois mielestä.
Esimieheni sittemmin alkoi puuttumaan tilanteeseeni ja suositteli töiden vähentämistä ja lepäämistä. Mielellänihän minä sen olisin tehnyt, mutta samaan aikaan projektin johto ja asiakas vaativat, ettei aikataulusta voida lipsua. Pakko siis oli jatkaa samaan tahtiin.
Lopulta viime keväänä väsymys ja stressi johtivat burnoutiin, joka alkoi epätoivon tuntemuksilla ja satunnaisilla itkukohtauksilla. Tämä huipentui eräänä aamupäivänä toimistolla syvään ahdistuskohtaukseen, jonka voisin uskoa tuntuvan hyvin pitkälle samalta kuin paniikkihäiriökohtaukset. Tämän romahduksen johdosta kävin hakemassa muutaman päivän sairasloman, jota ilman todennäköisesti olisin joutunut ennen pitkää kuukausien hermolomalle. Näin kävi eräälle kollegalleni samassa yksikössä samoihin aikoihin.
Tuon jälkeen olen onneksi kasvanut jonkin verran ja osaan nykyisin jopa sanoa "Ei". Myöskään en ole valmis uhraamaan terveyttäni työlle, elämää on ihan liikaa vielä elettävänä. Yhdestä varoituksesta kyllä sen opin.
Alan hektinen meno ja kehitys, luterilainen työmoraali ja epärealistiset tavoitteet johtavat siihen, että monen työntekijän terveys on uhattuna, eikä työnantaja tee asian hyväksi paljoakaan. Kvartaalitalouden paineissa pieni työntekijä on korvattavissa oleva koneen osanen. En tässä IT-alaa ole täysin haukkumassa kuitenkaan. Pidän useimmiten työstäni ja haluan työskennellä tietotekniikan parissa ehkä tulevaisuudessakin. Jatkuva kiire ja liian suuri työkuorma vain nakertavat melko tehokkaasti työmotivaatiota. Saapa nähdä mihin ratkaisuihin tämäkin omalta osaltani lopulta johtaa.
Ja lopuksi pätkä käytäväkeskustelua reilun tunnin takaa:
- Sä näytät väsyneeltä. Oletko tehnyt liikaa töitä?
- En mä väsynyt ole. Vaan kyrpiintynyt tähän tilanteeseen.
- No niin olisin minäkin kyrpiintynyt. (vaivaantuneena)
- Voi kuinka kauniisti te käytätte suomen kieltä!
Hanki sinäkin kavereidesi kunnioitus aidolla Haxor-tietokoneella!
Alkuperäinen mainos: Huipputuotteita alehintaan!
Ja pilataan vitsi samantien vielä selityksellä.
Sain juuri sähköpostin, jossa selvitettiin eräässä järjestelmässä esiintyneen virheen syy:
Virheen syy selvisi! Palkkatietoihin on syötetty suurempi summa kuin 32767 joka on muuttujan maximi (integer). Eli järjestelmässä ei ole otettu huomioon että joku saattaa ansaita kuukaudessa enemmän.
Eihän näillä duunarin palkoilla tuollaista tule edes mieleen. Ja ei, kyseessä ei ollut omaa koodiani...
Alussa projektipäällikkö loi aikataulun ja tehtävälistan.
Koodi oli vähäinen ja bugiton, speksi peitti suunnitteluvirheet,
ja projektipäällikön henki haisi toimiston ilmassa.
Projektipäällikkö sanoi: Tulkoon koodari!
Ja koodari tuli.
Projektipäällikkö näki, että koodari oli hyvä.
Poliittisesti epäkorrekti kirjoitti poliittisesti epäkorrektin kirjoituksen piratismista, jonka melkein kaikilta osin voisin itsekin allekirjoittaa. Valitettavasti kirjoitukseen ei ole suoraa linkkiä, mutta se on otsikoitu "1.4.2005 Piratismi on varkaus?", ja on tällä hetkellä tuolla blogin pääsivulla uusin kirjoitus.
Kyseinen kirjoitus päättyy pohdintaan lehtien virtuaaliarkistoista, jonka jälkeen onkin hyvä lukaista Media=blogin asiaa käsittelevä kolumni. Eiköhän siinä ole yhdeksi päiväksi ajateltavaa.
Saisikohan jo vihdoin otettua itseään niskasta kiinni ja liityttyä EFFIn jäseneksi...
Tiedäthän sanonnan "kiroilee kuin merimies". Merimiehiä pidetään usein kovina jätkinä ja pahoina suistaan. Ehkä se pitääkin paikkansa, mutta luulitko tosiaan merimiesten olevan kovia kiroilemaan? Ehei. Merimiehet ovat aloittelijoita. Entä armeijan kantahenkilökunta? Pyh, amatööreja. Rekkakuskit? Älä naurata. Tämän päivän jälkeen naapurinikin tietävät ketkä ovat kovimpia ärräpäiden päästelijöitä.
Koodarit ovat ammattiryhmänä ehdottomasti pahimpia suustaan. Ja tämä tulee useiden vuosien omakohtaisella kokemuksella. Ei riitä että oma softa bugaa, vaan kaiken lisäksi työkalut alkavat kettuilemaan ja läppäri huutaa armoa liian monen kehitysvälineen yhtäaikaisesta käytöstä. Lisäksi vihdoin keskellä yötä epätoivoisten ympäristöjen päivityksen, tajuttoman debug-koodin kirjoittamisen ja kymmenien testiajojen jälkeen softan oudon käytöksen syyksi paljastuu, ettei vanha speksi olekaan enää voimassa. Siis koko päivän työ hukkaan, eikä homman deadline ole vasta kuin uuden vuoden aattona. Kyllä koodaaminen on ihanaa! (koko 2.5MB, pituus 2:45min)
Kyllä on päivän ja illan aikana kirottu ja huudettu. On käyty läpi V-sanat, P-sanat ja S-sanat tässä päivän aikana, kuten myös Ö-sanat, E-sanat, Y-sanat sekä O-sanat muutamia mainitakseni. Vietin siis tänään rentouttavan etätyöpäivän kotona. Naapuritkin ovat varmaan tykänneet.
Ajattelin tulevaisuuden varalle kartuttaa kirosanavarastoani Mummilan loistavalla virtuaalisella kapteeni Haddockilla. Näitä solvauksia kun avokonttorissa päästelee, siinä projektipäälliköt, konsultit ja pikkupomot juoksevat korviaan pidellen karkuun. Paikalle jäävät vain koodarit haukkumaan toistensa koodia (ja luonnollisesti projektipäälliköitä) irkissä sormet sauhuten.
Voihan hitsi mikä päivä! Ns. kovalevyn formatointi uutena vuotena ei tunnukaan enää niin huonolta ajatukselta...
Edit: Korjattu varsin omituinen lauserakenne, joka keskellä yötä nähtävästi tuntui järkevältä.
:: Next Page >>
Sitä samaa wanhaa... on weblog elämästä, maailman-
kaikkeudesta ja kaikesta. Se kaikki sisältää mm. aikidoa, elokuvia, melontaa, rakkautta ja räpiköintiä. Kirjoittaja on tavoitettavissa sähköpostiosoitteessa galious miukumauku wanha piste info.
Jos kesällä tulee ikävä, niin jaikuni pelastaa päivän.

:: Next >
| Mon | Tue | Wed | Thu | Fri | Sat | Sun |
|---|---|---|---|---|---|---|
| << < | ||||||
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 30 | |||