Vuorokausikin jo vaihtunut perjantaiksi on, ja rauhallisen paniikin vallassa toinen silmä jo suljettuna etsin kadoksissa olevia tavaroitani. Kuka täällä on sotkenut?! Fillarilaukutkin pitäisi ehtiä pakkaamaan. Nou hätä. Iltapäivällä töiden jälkeen on lähtö ylipakattujen fillareiden kanssa Gotlannin suuntaan.

Loma siis alkaa ja sen myötä blogikin lähtee lomailemaan hetkeksi. Kuka nyt yleensäkään näitä kesälomalla jaksaisi lukea. Sen sijaan Jaikuni saattaa hyvinkin aktivoitua, joten pitäkää varanne (ja rss-lukijanne kuumana)! Valitettavasti en omista Jaiku-yhteensopivaa puhelinta, eikä java-clienttiakaan ole tarjolla, joten reaaliaikaiset paikkatiedot jäävät vain oman kertomani varaan. Voitte siis vain arvuutella, lähdinkö itse asiassa yhtään minnekään. Satua ja tarua kaikki tyynni.

Siis erinomaista lomaa heille, joilla lomaa on. Muut itkekööt hiljaa itsekseen. Nähdään taas syksyllä!

Perjantaiaamu alkoi kunnon tappomeiningillä. Kirjaimellisesti.

Aamulla pakatessani retkikamoja hoksasin pikkupikku ampiaisten tehneen pesänsä kaappiini. Hävityshommiksi meni, mutta ennen sitä oli tietysti vapaasti kämpässä lentelevät pistiäiset nirhattava, joka otti aikansa. Pesän hävitys onnistui ilman piston pistoa, mutta myönnettävä on - hieman kädet tärisivät kohtalon hetkellä. Ullakkoasumisen ihanuutta on, ettei koskaan tarvitse olla yksin. Aina on raitaperse tai kaksi seurana. Tai koko pesällinen.

Myöhässä jo sovitusta, otin kumijalan alleni ja suunnistin kajakkivajalle kaupungin läpi, jossa taksikuskin kanssa yhteistyössä nirhasimme pullean pulun tuulilasillamme tappavan tarkasti. Voiko päivä paremmin alkaakaan! Tuore veren maku suussa, se vasta poikaa on. Kyllä tästä juhannus vielä tulee.

Vajalta lähdimme puolen päivän maissa allamme seuramme mainio kaksikko Atlantic, kohteenamme Merimelojien paratiisisaari Skorvö. Atlanticista on tullut lemmikkimme, jolla kävimme Saaristomerellä viime vuonna, ja aamulla lähdemme samaisella kajakilla Tammisaaren ja Inkoon saaristoa samoilemaan kolmeksi päiväksi. Vaikka Atlantic on mainio peli, on sillä toki huonot puolensakin. Ilman peräsintä (kannelle nostettava peräsin) paatti on turhan herkkä pienellekin tuulelle ja vaatii melojilta todella paljon, jotta sen saa pidettyä hallussa. En haluaisi Atlanticista peräsintä menettää kovassa kelissä, sillä esimakua siitä on jo tullutkin. Ensimmäisellä Atlanticin kokeilukerralla aikoinaan menetimme peräsimen kovahkossa myötäisessä ja sateessa. Kaksikon saamiseksi vajalle takaisin joutui tekemään todellakin töitä. Sittemmin tuli opittua, miten tuon kajakin peräsintä ei tule käsitellä.

Skorvössä illansuussa juhannus alkoi perinteisin menoin leiriytyen ja hyvin syöden. Kuka sanoo, ettei retkiolosuhteissa voisi tehdä hyvää ruokaa? Naapuriteltan väki katsoi kummastellen kun väänsimme herkullisen lohikeiton tuoreista raaka-aineista trangialla. Juhannussaunassa oli varsin tiivis tunnelma neljänkymmenen raavaan melojan täyttäessä maailman parhaan saunan pieniä lauteita. Puolilta öin kokkokin saatiin syttymään alkuvaikeuksien jälkeen ja komiastihan se paloikin. Onneksi muuta ei palanut - lukuun ottamatta muutamia makkaroita.

Lauantaina oli tietysti vuorossa Porkkalan kaupalle kauhominen munkkien ja jäätelön siintäessä taivaanrannassa. Olivat näköjään kaupan ruuhkasta päätellen monet muutkin herkkujen perässä. Vai liekö kaljan... Iltanuotiolla kitaran säestyksellä yhteislaulua, viintä ja makkaraa. Skorvön juhannus se se vasta on!

Sunnuntaiaamuna jälleen kerran saimme todeta Paavin kymmenelle käskylle olevan tarvetta. Varsinkin sille ensimmäiselle käskylle: "Älä metelöi, jos olet lähdössä pois muita aikaisemmin." Tuoreiden retkimelojien kälätys ja kolina aikaisin aamulla herätti lähistön teltat samoin kuten paria viikkoa aikaisemminkin. On se kummallista miten muiden huomioon ottaminen on vaikeaa. Käskyt kivitaululle rannalle kissankokoisin kirjaimin, eikä rantautumista ennen kuin ne on sisäistetty.

Amen.

Onhan se nyt todettava. Meikäläisen osalta melontakausi on loppunut jo lokakuun alussa. Räkätaudit (ja satunnainen lorvikatarri) estivät vesille pääsyn lokakuussa yhtä kertaa lukuun ottamatta. Kauden ainoa laskennallinen tavoite, eli tonnarilistalle pääsy, jäi siten 54 kilometristä kiinni, joka tietysti pännii sen verran että pitäisi ihan kiukulla vetäistä muutaman kerran Lauttasaaren ympäri parta huurussa. Mutta kun kaupunkilaispoika oon enkä mikään eskimo, jääköön sikseen. Kauden lopullisiksi melontakilometreiksi jäi siis virallisesti 946 km.

Muut tavoitteet sitten saavutinkin. Melonnasta, merestä, luonnosta, makkaranuotioista ja rauhasta on nautittu. Melontakuntoa ja -taitoa on taas kasvatettu sekä retkeilty mukavien ihmisten seurassa. Helteiset retket Tammisaaren ja Saaristomeren saaristossa toki olivat kauden kohokohtia, joista toivottavasti ehdin kirjoittaa muistiin tarkempaa raporttia jossain välissä. Omalla takapihalla Helsingin- ja Espoon sekä Porkkalan saaristossakin muutama kilometri tahkottiin taas kesän aikana.

Talven aikana onkin nyt mietittävä, josko ensi kesäksi oman kajakin vihdoinkin hankkisin. Melontaseuran kalustolla melomisessa on aina omat käytännön hankaluutensa. Kahteen vahvaan ehdokkaaseen olen eri kajakkeja meloessani päätynyt, joissa kummassakin on puolensa: Avalon Aniara & Kajak-Sportin Viking. Talven uimahalliharjoituksissa lienee pohdittava kummalla kaatuisi mieluummin.

Epäilen saaneeni lomani aikana vakavan myrkytyksen. Oirehtiminen kävi selväksi viime torstaina Taiteiden yönä.

Saatuani vihdoinkin raahattua raihnaiset luuni kotoa kaupungille, tunsin jälleen eläväni. Auringon jo laskiessa kivikorttelien taa, istahdin Finlandia-talon viereiselle kalliolle, katse Töölönlahden kanoottibalettiin suunnattuna. Päiviä vaivannut nuutunut olo oli tipotiessään, enkä enää tohtinut pyllyäni saada siitä graniitista irti. Happea! Merta! Luontoa! Rikkoutuvia kaljapulloja! Pissaliisojen ja -laurien raikuvat vittumäoonkännissä-soidinhuudot häiritsivät hieman luontohetkeäni. Tilanteen tietynlaista absurdiutta lisäsi vieressä yllättäen ilmoille kajahtanut iloinen Ievan Polkka. Loituman saamat raikuvat aplodit lienevät ansaitut, sillä kyseessä on varmaankin yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia suomalaisia rallatuksia Finlandia-hymnin ohella. Internet on ihmeellinen.

Shamaanirummutuksen siivittämänä jatkoin tietäni taiteiden parissa nykyaikaisemman transsitanssin pariin Happihuoneelle, jossa DJ loihti oman rummutuksensa sähköisesti haltioiden tanssiessa ultravioletissa paisteessa raivoisasti. Kuinka lähellä teknon biitti ja fiilis onkaan alkukantaista rummutusta!

Pahan happimyrkytyksen selittää ne 24 loman aikana vietettyä yötä teltassa luonnon helmassa. Tilannetta pahentaakseni lähdin eilen viettämään Merimelojien rapujuhlia, ja viimeiseksi lomapäiväkseni jäin vielä nauttimaan kauniista sunnuntaipäivästä Mäntysaareen raikkaan aamu-ukkosen sekä aamuneljään venyneen yösaunomisen jälkeen. Ihanaa, maanantaina pääsen taas takaisin huonosti ilmastoituun toimistoon siistiin sisätyöhön. Sitähän juuri kaipaankin virkistyäkseni.

Happimyrkytyksen lisäksi havaitsen alkavia työallergian oireita. Saisko saikkua?

Kuvasarja on otettu kauniina kesäpäivänä Helsingissä Regatta-kahvilan pihatieltä (kuva alla) muutaman kymmenen metrin matkalta.

=> Read more!

Kahdeksan päivän Porkkalan reissussa melontakilometreja kertyi 166 kpl, tosin piti sitä välillä ihan rauhoittua riippumatossakin. Hikimittari näyttää tälle melontakaudelle 681 km, joten tonniin on vielä muutama pisara vuodatettava.

Mielellään tuonne olisi vielä pidemmäksikin aikaa jäänyt, kuva kertonee kaiken oleellisen.

Muuten näkyipä tuo telttani yli viiden kilometrin päähänkin merelle paljain silmin. Parempi ottaa joku toinen teltta silloin kun haluaa olla piilossa. Ja hieman suojaisampi paikka.

Niin se vaan loma ehtoopuolelleen on saapunut. Vajaat kaksi viikkoa edessä, reilut seitsemän takana. Paljon olen ehtinyt, joka tapauksessa aivan liian vähän.

Kirjoitan tätä lyhyttä päivitystä kännykällä meren huomasta tukikohdastani Skorvön paratiisisaarelta, jossa huolet häipyvät ja on aikaa keskittyä elämän olennaisiin perusasioihin, kuten lepäämiseen, syömiseen, kakkimiseen, pissimiseen ja ennen kaikkea riippumatossa löhöämiseen meren pauhunaa kuunnellen. Ja tietty melomiseen. Tosin tänään on ollut välipäivä melonnassa, sillä tuo 12 m/s puhaltava itätuuli tässä aavalla ei enää tänään huokutelut. Takana viisi päivää ja vajaat 100 km kauhomista tuulessa ja tuiverruksessa. Paluu Helsinkiin tapahtuu varmaankin torstaina ukkosen säestämänä, mikäli sääprofeettoihin on uskominen. Ei tosin kannattaisi uskoa, sillä siirsin tänään leirin Porkkalan seudun korkeimmalta kohdalta upeilta näköaloilta (täältä näkee Tallinnaan) alas salamoilta turvaan. Ja kuinka sattuikaan, ukkosennuste hävisi päivän aikana...

Nyt vihdoinkin on aikaa yksin rauhoittumiselle täällä reilun viikon omalla melontaretkellä Porkkalan saaristossa. Tähän saakka onkin loma ollut turhankin aktiivista, ettei omalle ihanalle blogillekaan ole riittänyt aikaa. Nyyh.

Sen sijaan olen mm. vaihtanut siviilisäätyäni "väliaikaiseksi avomieheksi", tehnyt muuton suoraan helvetistä, ollut pyöräilemässä & telttailemassa Virossa Saaremaalla, melonut Tammisaaressa sekä Saaristomerellä, käynyt sukuloimassa vientee siel savvoo, vaikken ossoo ja tajunnut ettei työssä käynnissä ole järkeä. Tästä kaikesta ja vähän muustakin sitten syyskuun puolella. Nyt täytän termosmukini viinillä, laitan Trangian tulelle sekä menen iltauinnille pauhuviin pärskeisiin ja valmistaudun ihailemaan auringonlaskua.

Tämä tuntuu lomalta.

Viime aikoina on yhä enemmissä määrin tullut mainittua melominen näissä höpinöissä ja kai se nyt julkisestikin on myönnettävä. Olen hurahtanut kajakkimelontaan. Ja erityisesti retkimelontaan. Tajusin juuri kotiin palatessani, että tämä oli kolmas viikonloppu putkeen merellä, pois kotoa.

Tänään palasin Porkkalasta Skorvön saarelta ulkoreittiä kotiin, kun tuo sää oli mitä mahtavin. Kiersimme Kytön eteläpuolelta, jossa tunne oli kuin avomerellä (jota se jo oikeastaan onkin). Näköpiirissä vain tyhjä ulappa ja meriveden kimallus kaukana horisontissa. Harvinaista herkkua tähän aikaan vuodesta, ei tosiaan olisi uskonut olevan syyskuun. Olihan upeaa. Nyt jo kaipaisi takaisin.

Viime kesänä jonkin verran harjoittelinkin vuokravälinein kajakkimelontaa siitä innostuen, ja nyt toukokuun lopussa kävin Merimelojien melontakurssin. Kesä onkin mennyt melko tasaisen tappavaan tahtiin 3-5 päivää viikossa merellä meloessa ja kokemusta hankkiessa. Ensi vuodeksi toivottavasti kokemusta on jo karttunut vähän vaativimmillekin retkille. Silmissä siintävät jo Pohjois-Norjan upeat vuonot...

Vaikka retkimelonta on sydämen vienyt, kuva on kuitenkin hieman urbaanimmasta ympäristöstä. Helsingissäkin riittää koluttavaa satunnaiselle melaveikolle ja -veikottarelle, eikä aaltojakaan tarvitse Lauttasaaren selkää kauemmaksi lähteä hakemaan. Ja jos luontoäiti aaltoja anna, Pihliksen edustalta kulkevat Tallinnan laivat eivät koskaan petä. Niiden peräaalloilla surffaaminen on varsin hauskaa puuhaa. Kajakin pohjalla istuen kun saa hyvän ns. perstuntuman veteen.

Ensi viikonloppuna taidan kuitenkin nukkua pitkästä aikaa omassa sängyssä teltan sijaan, ja tyytyä vain sunnuntaina päiväretkeen.

Ai miten niin kaksimielinen otsikko?!

Kuvat on otettu viime viikonloppuna täysikuun aikaan Skorvön saarella Porkkalassa. Harmittelin hieman, että retken vuoksi ilotulituksen SM-kisat jäivät näkemättä. Mutta luonto pisti parastaan, ja niin jäivät ilotulitteet toiseksi.

Upea täysikuun silta nuolee rantakalliota mäntyjen välistä.

=> Read more!

...well... to Vantaa really... Kotona, ja heti koneen ääreen. Siis heti jääkaapista otetun kylmän siiderin jälkeen. Pidemmäksikin aikaa Budapestiin olisin jäänyt, mutta se on jo taakse jäänyttä, joten nyt odotellaan jännityksellä mitä kaverit ovat keksineet pääni menoksi juhannukseksi.

Onneksi täälläkin tarkenee sentään, vaikka lämpötilan pudotus on aika suuri. Siispä kamat kasaan ja ikuiselle tulelle kirjan kanssa makaamaan. Kerran kun en reissulla onnistunut itseäni edes kärventämään. Mutta sitä ennen lisää kylmää juotavaa jääkaapista! Luonnollisesti.

Lyhyttä jäsennellympää yhteenvetoa Budapestista on odotettavissa siis lähipäivien aikana. Palaamme normaaliin tylsään(?) päiväjärjestykseen juhannuksen jälkeen. Mutta sitä ennen: Hyvää juhannusta kaikille! Se alkaa syksy meinaan ny!

Tervehdys helteisesta Budapestista. Tyokiireista on vihdoinkin paasty ja nyt taas ehka riittaa energiaa myos naidenkin juttujen kirjoittamiseen. Jos teksti nayttaa valilla hieman kummalliselta, siita voi syyttaa tata unkarilaista nappaimistoa ja sita huumoriveikkoa, joka on paattanyt vaihtaa nappainhattujen paikkoja... Se on kylla ihan hauska pila siihen saakka, kunnes se ei omalle kohdalle osu!

Tanaan on tosiaan kolmas aamu taalla Pestin puolella. Paljon taalla on nahtavaa, taitaa aika loppua kesken, kun palaan takaisin jo juhannukseksi. No jaapa ehka syy palata tanne joskus takaisinkin. Muutamia isoimpia huomioita naiden paivien varrelta:

- Englannilla ei ihan kaikkialla parjaa. Nuoret osaavat kuitenkin valttavasti.
- Luottokortti on kaytannossa turha peli. Edes isot ravintolat turistialueilla eivat valttamatta hyvaksy kuin kateista.
- Kun kerran kateiskauppaa harrastetaan, ei kuitenkaan valttamatta ole vaihtorahaa edes 2000 forintin eli noin kahdeksan euron setelista. Mita hittoa?
- Koirat kulkevat irrallaan ja omistajat rohkaisevat niita kerjaamaan ruokaa terasseilta. Koiria ei kuitenkaan tarvitse pelata. Yhta ainoaa kissaa en ole nahnyt, lieko joku kulttuuriin liittyva juttu?
- Liikenteessa kannattaa tosiaan jalankulkijana katsella ymparilleen.
- Ala koskaan osta ravintolasta mitaan, jos ei hinta ole esilla.
- Tippikulttuuri on hyvin vaihtelevaa eri paikoissa.
- Kiva mestahan tama kaikenkaikkiaan on.

Eilen illalla kaytiin Jamiroquain ulkoilmakonsertissa, tosin aidan vaaralla puolella tuhannen muun kanssa. Eipa saatu lippuja. Yllattaen tuolta Tonavan varrelta loytyi Ibizakin. Paikka on nimeltaan muistaakseni Buddha Beach, ja sinne olisi tarkoitus lahtea vikana iltana bilettaa. Vaikutti ultracoolilta mestalta!

Seuraavaan kertaan! Nyt taytyy taas jatkaa matkaa!